Kuvitelkaa eduskuntaan ja muille poliittisille areenoille poliisin oma aitio. Sieltä he tarkkailisivat edustajien puheita, virka-asuisina ja aseistettuina, työaikanaan. He taputtaisivat tykkäämilleen puheenvuoroille. He näyttäisivät ylä- tai alapeukkua. Välillä he saattaisivat jopa huudella jotain väliin. He eivät olisi ns. tylsiä harmaita byrokraatteja, vaan innokkaita ja ennakkoluulottomia yhteiskunnallisia vaikuttajia. Riippuu omasta poliittisesta ajatusmaailmastasi, kuulostaako tämä utopialta vai sen vastakohdalta, dystopialta. Tosiasia on, että twitterissä tämä on nykypäivää.

Mennään hetkeksi fiktion pariin. Vihapuhepoliisiparodia Keijo Kaarisade teki läpimurron sosiaalisessa mediassa loppukesästä 2017. Poliittisesti sävyttyneitä, vihertäviä ja suvaitsevaisia hyvesignaloivia viisastelukommentteja kirjoittanutta vihapuhepoliisi Keijoa luultiin aluksi oikeaksi poliisin virkatiliksi. Keijon profiilissa luki alusta asti “parodiatili”, mutta se jäi monilta lukematta. Ennen kuin Keijo pilasi ilon huomauttamalla tästä koomisesta faktasta, hänen sisältöjään olivat ehtineet peukuttaa ja paikoitellen jopa jakaa eteenpäin mm. itse poliisiylijohtaja, monet kansanedustajat ja akateemiset tutkijatkin.

Netissä pohdittiin, olisiko moinen ollut mahdollista ilman eräiden twitter-poliisien aikaisemmin viitoittamaa tietä, eli erikoista ja rajoja rikkovaa, poliittisesti sävyttynyttä someviestintää. Ylen Pressiklubi kiinnostui parodiasta ja haastatteli Keijoa äänenmuuntimen kautta. Viesti oli: yhteiskunnan johtavilla paikoilla olevien eri alojen johtajien ja asiantuntijoiden medialukutiato on vaarallisen alhaisella tasolla. Näiden ihmisten hälytyskellot eivät myöskään soineet silloin, kun heidän luulemansa poliisi hivuttautui poliittiseen keskusteluun ja rikkoi puolueetonta imagoaan. Koska poliisin poliittisuus edusti oikeita arvoja, se sai vain kiitosta.

Tästä on kulunut pian jo 3 vuotta. Ongelma on silti edelleen akuutti. Eräät poliittisia reaktioita aktiivisesti provosoivat twitter-poliisit ovat jatkaneet toimintaansa vuodesta toiseen. Sillä on kauaskantoisempia vaikutuksia. Tällä viikolla perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen nosti asian esille ja tivasti vastauksia tunnetuimmalta poliittisista viesteistä syytetyltä twitter-poliisilta ylikomisario Jari Taposelta.

Ensiksi, poliisin edustajan joutuminen poliittisen kiistan keskiöön puolueellisessa valossa tulisi nähdä jo sellaisenaan hälyttävänä merkkinä: tapa suorittaa tehtäviä ei ole vakuuttanut kaikkia puolueettomuudesta. Aikalisän paikka. Tällainen kritiikki tulisi ottaa vastaan vakavasti ja kansalaisia kunnioittaen. Pelkkä puolueeton lain valvonta ja virallinen kansalaistiedotus kuulostavat ehkä tylsältä mutta ovat oikeudenmukaisia toimintatapoja, jotka eivät olisi johtaneet henkilöityneisiin ja poliittisesti jakautuneisiin tulkintoihin. 

Taponen puolustelee erilaisten poliittisten kolumnien ja kansanedustajia leimaavien päivitysten jakamista sillä, että ne sivuavat hänen ennaltaehkäisevän yksikkönsä kannalta tärkeitä teemoja. Se, että aihe liittyy poliisin työhön, ei vielä ole peruste jakaa julkisena viranomaisen viestintänä poliittisia mielipiteitä jakavia puheenvuoroja. Sama logiikka: vaikka hävittäjähankinnat ja NATO-jäsenyys liittyvätkin Puolustusvoimien tehtäviin, ei upseereilla ole lupaa jakaa virkatileiltään kannatuspuheenvuoroja erilaisille asefirmoille tai puolustuspoliittisille ehdotuksille.

Taposen vastaukset muistuttavat torjuntareaktiota, joista ei välity millään tavalla halu purkaa jännitteitä tai ottaa huolestuneen kansalaisen viranomaispalautetta tosissaan. Yksittäisen twitter-poliisin toimintaa ei voi enää selitellä sooloilulla. Sen haitat tahraavat jo koko poliisi-instituution luotettavuutta. Herää kysymys, miksi poliisijohto on asian suhteen passiivinen. Vaikuttaa siltä, ettei useimmilla keskustelijoilla ole halua edes pyrkiä objektiiviseen arvioon tilanteesta. Valitettavasti todellisuus muodostuu ensisijaisesti poliittisen liittolaisuuden ja sitten vasta tosiasioiden perusteella. Koska ainoastaan perussuomalaiset ja muutamat kokoomuslaiset ovat kritisoineet poliisin ylilyöntejä somessa, “hyvikset” asettuvat heidän vastapuolelleen, olipa kyse mistä tahansa. Jopa suhtautuminen väittämään 1+1=2 riippuu siitä, mitä mieltä perussuomalaiset tai Donald Trump asiasta ovat.

Minua harmittaa, että politiikassa ja sosiaalisessa mediassa entistä useammin toinen toistaan fiksumpi ja arvostelukyvyn omannut ihminen on taantunut käytökseltään primitiivisemmäksi torveksi omalle poliittiselle heimolleen. Nämä ihmiset eivät enää kykene tai halua muodostaa näkemystään itsenäisesti. Valikoivat ja tarkoitushakuiset kaksoisstandardit ovat korvanneet ihmisille yhteisen moraalipohjan. Asioita arvioidaan sen perusteella, mihin viiteryhmään se viittaa. Ennalta päätetty vastapuoli on aina väärässä, joten vastustajan vastapuolella oleminen koetaan aina päteväksi selkäpiireaktioksi. Sananvapaus on tärkeää silloin, kun kyse on omasta ideologisesta heimosta, mutta toisarvoista ja jopa haitallista, jos kyse on itselleen vieraista ryhmistä. Puolueettomien instituutioiden politisoitumista ei myöskään nähdä ongelmana, kunhan “omat tyypit” ovat siellä niskan päällä.

Haluan herätellä keskustelua poliisin epämääräisen twitter-toiminnan hyödyistä ja haitoista. On ymmärrettävää ja tärkeää, että kansalainen voi tarvittaessa tavoittaa viranomaisen eri kanavia pitkin, myös sosiaalisessa mediassa. Jos poliisi taas rientää harkitsemattomasti yhteiskunnallisiin somekahinoihin, tykkäilee poliitikkojen puolueellisia puheenvuoroja ja tulkintoja, jakaa valikoivasti erilaisia yhteiskunnallisia uutislinkkejä, kommentoi kiistanalaisia aiheita ja päätyy provosoimaan poliittisia reaktioita, sellaisessa viestinnässä on yksinkertaisesti paljon enemmän hävittävää kuin voitettavaa. En keksi yhtään syytä poliisilain perusteella, miksi poliisin tulisi sotkeutua moiseen. On myös hälyttävää, miten poliisin hivuttautuminen yhteiskunnallisiin ja moraalifilosofisiin keskusteluihin saa kiitosta tai jää täysin huomaamatta niiltäkin poliittisilta tai muilta korkeilta tahoilta, jotka väittävät vaalivansa oikeusvaltion ihanteita.

Joku sanoo, että aiheella satirisointi tai vakavampi poliisin kritisoiminen olisivat maalittamista ja heikentäisivät instituution luotettavuutta. Kansalaisten esittämä kritiikki valtaa pitävien ja viranomaisen epäilyttävää toimintaa kohtaan on vanha länsimainen ihanne ja vieras ajatus vain totalitaristisissa yhteiskunnissa. Onko keisarin alastomuus siitä huomauttavan lapsen vai jonkun muun vika?

Tiedän, että Suomen politiikassa on paljon heitä, joille sananvastuu ja mielipidekontrolli ovat sananvapautta tärkeämpiä. Poliittisten konfliktien ja instituutioiden luotettavuudenkin uhalla he ihannoivat mielummin puolueellisia kuin puolueettomia viranomaisia, jos vain puolueellisuus sattuu olemaan heille suosiollista. He eivät koe kaksoisstandardejaan ongelmana, eivätkä he varsinkaan mieti asioiden kauaskantoisia seurauksia.

Viestini koskee teitä jäljellä olevia tolkun ihmisiä: jos te jätätte puolustamatta ihanteita kuten sananvapautta ja viranomaisten puolueettomuutta sen takia, että mielestänne väärät ihmiset ovat puolustaneet niitä ennen teitä, saatte syyttää itseänne, kun oikeusvaltion ihanteet joutuvat alennustilaan.

Niin oudolta kuin tuntuukin joutua sanomaan tämä erikseen ääneen, niin poliittinen keskustelumme ei kaipaa nyt virkaintoisia aseistettuja virkamiehiä päsmäröimään ja valvomaan kansalaisten keskusteluja – niin lupaavalta kuin tämä idea ehkä joidenkin maailmanparantajien mielestä kuulostaisikin.

Kaksi vuotta sitten Posti taipui vihapuhujien painostuksesta ja toteutti Mannerheim 150v -postimerkin. Elettiin Suomi100-juhlavuotta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Moni odottaa nyt Mannerheim-postimerkkien hengessä Postilta talvisotateemaista postimerkkien sarjaa. Historioitsija Outi Silvennoinen suhtautuu asiaan kuitenkin kriittisesti.

“Talvisota on suomalaisille pyhä aihe, joka symboloi itsenäisyyskamppailua, sisua ja yhteenkuuluvuutta ulkoisia vihollisia vastaan. Talvisodan muiston vaaliminen saa ihmiset juuttumaan menneeseen ja haikailemaan maailmaa, johon ei ole enää paluuta.”

Tutkijan mukaan globaalissa ja monikulttuurisessa maailmassa on todennäköisempää, että uhka kytee maan rajojen sisällä:

“Äärioikeisto voi yrittää vallankaappausta tai muuten vain aloittaa sisäisiä levottomuuksia. Olemme jo nyt nähneet, miten äärioikeisto kokoontuu marssimaan joka itsenäisyyspäivä. Yhteiskunta on polarisoitunut meihin ja heihin.”

Silvennoisen mukaan mahdollinen talvisotateemainen postimerkkisarja olisi vaarallinen syöttö äärioikeiston lapaan. Hänen mielestään jo aikaisempi Mannerheim-postimerkki oli virhe, mutta siitä voi kuitenkin oppia.

“Moni itseään “kansallismieliseksi” tai “isänmaalliseksi” kutsuva, eli tosiasiassa äärioikeistolaisuuttaan peittelevä fasisti näki 100-vuotiaan Suomen teemavuoden mahdollisuutena hivuttaa tunkkaista maailmankuvaansa lähemmäs valtavirtaa.”

Tutkija muistuttaa, että kaksi vuotta sitten tavalliset ihmiset osallistuivat sosiaalisessa mediassa tietämättään useisiin äärioikeistolaisiin tempauksiin kuten sinivalkoisten profiilikuvafiltterien ja suomenlippukuvien jakamiseen. Äärioikeiston vaikutus ei myöskään rajoitu pelkästään internetiin.

“Moderni äärioikeistolaisuus pyrkii materialisoitumaan ulos internetin anonyymeiltä keskustelupalstoilta ja myös salonkikelpoistumaan. Esimerkiksi monissa kouluissa laulettiin keväällä islamofobista, toiseuttavaa ja juutalaiskristillistä ylivaltaa uusintavaa Suvivirttä.”

Silvennoinen kertoo todistaneensa itsekin katukuvassa nuorten poikien tekevän ok-käsimerkkiä, jolla on piilomerkitys “white power”. Tutkija kiihtyy esitellessään aihetta, ja hänen kauhunsekainen katseensa välittää aiheen dramaattisuutta. Hän on kuitenkin toiveikas. Silvennoinen ottaa määrätietoisesti lääkkeensä ja lasin vettä ja jatkaa pian rauhallisemmalla äänellä:

“Kun talvisodasta tulee taas kuluneeksi pyöreitä vuosia, meillä on mahdollisuus näyttää, että olemme päässeet siitä vihdoin yli.”

Kansallisen identiteetin rakentamiseen löytyy hänen mukaansa paljon terveempiäkin rakennuspalikoita kuin toksinen maskuliinisuus. Silvennoinen sanoo, että ilmastonmuutoksen torjumisesta voisi tulla uusi sankaritarina, joka liitettäisiin suomalaisten kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan.

“Lisäksi suomalainen kulttuuri näyttää edelleen liian valkoiselta ja eurooppalaiselta. Sen sijaan, että näkisimme itsemme puolustajina tai vartijoina, voisimme jakaa, väistää ja antaa tilaa muille kulttuureille. Se olisi modernia sankaruutta.”, Silvennoinen lisää.

Sosiaalisessa mediassa leviävän salaliittoteorian mukaan vasemmistoa trollataan nykyisin jo ilman Venäjän rahoitusta. Kysyimme asiasta informaatiosotaan ja trollitutkimukseen erikoistuneelta, nimettömänä pysyttelevältä naispuoliselta tutkijalta.

“Enpä usko. Aivan käsittämätön väite. Miten sellainen edes onnistuisi?”, ihmettelee tutkija kuullessaan kysymyksen ja katsoo perään pöydän alle Putinin trollipeikkojen varalta.

Hänen mukaansa informaatiovaikuttaminen ja trollaaminen, eli suomeksi sanottuna strategisista poliittisista tarkoitusperistä johdettu ja provosoiva kommentointi sekä sisältöjen jakaminen internetissä vaativat mittavia resursseja, tietotaitoa ja motiivin:

“Miksi kukaan suomalainen haluaisi ylipäätään trollata vasemmistoa tai provosoida ketään? Sellainen ei kuulu meidän kulttuuriimme. Yksittäiset harrastelijat saattavat avautua netissä silloin tällöin, mutta systemaattisempi trollaaminen edellyttää organisointia ja rahoitusta.”

Tutkijan mukaan systemaattiselle trollaamiselle on tyypillistä standardoitu joukkotuotanto. Internetissä suoritetaan niin kutsuttuja hybridikutsuntoja, joiden myötä trolleja koulutetaan. Trollien reserviläiskuntoa pidetään yllä hybridikertausharjoituksilla. Salakavalinta tässä prosessissa on tutkijan mukaan se, etteivät osallistujat tiedä itsekään osallistuvansa siihen.

“Esimerkiksi jos nuorukainen nälvii somessa feministeille, että sukupuolia olisi vain kaksi, hän on käytännössä ilmoittautunut avoimesti trollikutsuntoihin.”, tutkija huomauttaa.

Pian hybridikutsuntoihin osallistunutta henkilöä alkaa seuraamaan useampia epämääräisiä sometilejä, jotka yllyttävät pelkällä omalla esimerkillään jatkamaan trollaamista ja ottamaan uusia vaikutteita.

“Pedagogisesti näin taitavan koulutus- ja harjoittelumekanismin kehittäminen viittaavat jo yksin vieraan vallan resursointiin ja korkean tason strategiseen ajatteluun.”, tutkija uskoo.

Hänen mukaansa Venäjä luonnollisesti pyrkii peittelemään jälkiään ja haluaa luoda vaikutelman, että netissä jaetut näkemykset ja keskustelut olisivat syntyneet ruohonjuuritasolta eivätkä vieraan vallan masinoinnin tuloksena:

“Jos suoraa ja ilmiselvää kytköstä Venäjään ei ole havaittavissa, on erityisesti syytä epäillä sofistikoitunutta informaatiovaikuttamista.”

Loppuviikosta Suomea on puhutellut videoväärennös eduskunnan kyselytunnilta. Videolla sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) vastaa Jussi Halla-ahon (ps.) kysymykseen puheenvuorolla, joka on leikattu toisesta asiayhteydestä:

Halla-aho: “…naapurimaassa Ruotsissa luodit lentävät ja pommit paukkuvat juuri avoimien rajojen politiikan tuloksena. Kysyisin ministeri Ohisalolta, meneekö ulkomaalaisten turvallisuus suomalaisten turvallisuuden edelle.”

Ohisalo: “Arvoisa puhemies, kyllä, siitä tämä hallitus tulee pitämään kiinni.”

Internetissä leviävän valevideon dialogi

Haastattelemamme faktantarkistaja Tuomo Muurarin mukaan äärioikeisto saa tällaisilla videoilla seuraajia ja ääniä lisää.

“Oikea faktantarkistus selvittäisi videon tekijän ja rahoittajan, eli Venäjän masinoinnin perussuomalaisten takana.”, Muurari kommentoi.

Kun kysyimme, oliko faktantarkistusprosessi, eli todisteiden löytäminen ennalta päätetyn johtopäätöksen vahvistamiseksi tuottanut tulosta, hän vetosi resurssipulaan:

“Valheet ovat ilmaisia, mutta faktantarkistus maksaa.”

Asiaan perehtymättömälle saattaa aluksi näyttää ristiriitaiselta, että trollaaminen olisi samaan aikaan sekä kallista ja vieraan vallan rahoituksen varassa, että toisaalta myös ilmaista. Asiantuntijoiden mukaan asiassa ei ole mitään ristiriitaista.

“Jos asia kiinnostaa enemmän, tilatkaa minut pitämään teille seminaari (2500€/tunti) älkääkä tulevissa vaaleissa äänestäkö ketään, joita netissä leviävät viidessä minuutissa askarrellut valevideot saattaisivat palvella.”, kehottaa nimettömänä pysyttelevä trollitutkija.

Moni on huomannut että Twitteriin on ilmestynyt uusi tili, @keijomedia. Hyvä. Suosittelen seuraamaan.

Oikaistaan vielä huhuja, joita Keijosta on liikkunut. On esitetty epäilyjä, että Keijo olisi aikamatkaaja. Villeimpien teorioiden mukaan hän olisi tullut lähitulevaisuudesta kertomaan keskuuteemme huumoriksi puettuja varoittavia profetioita. Kuulostaa fanien toiveajattelulta.

Jos Keijo olisi aikamatkaaja, hän noudattaisi länsimaissa yleistyvän post-kolonialistisen kriittisen valkoisuusopin mukaista käsitystä ajan rakenteesta. Hän olisi saapunut keskuuteemme toisen aikajatkumon vuodesta 1984.

Kehotan kuitenkin hakemaan realistisempia selityksiä ihan tästä maailmasta. Kun täysjärkiset ihmiset aikoinaan reagoivat Keijon huumoriin nauramalla tai pitämällä sitä visionäärisenä haihatteluna, samaan aikaan vihervasemmiston intoilijat kokoomuksen vihapuhetyöryhmää myöten nappasivat häikäilemättömästi Keijon ideoita omikseen – tosin epäironisiin käyttötarkoituksiin. Joskus siihen meni kaksi vuotta. Joskus kyse oli vain kuukausista.

Tämä ei ole enää tieteisfiktiota. Tämä on vuosi 2019.

Never stop the madness, ja kohta vedetään taas…

Musiikkitieteen tohtori Torvinen kertoo kolonialismista ja muista piilorakenteista, joita klassinen musiikki uusintaa (HS mielipide: Klassisen musiikin pitää kohdata sortohistoriansa)

Esimerkkikatkelma:

KLASSISEN musiikin yhteydessä kuulee usein väitettävän, että musiikki olisi parhaimmillaan ”vain” musiikkia, siis jotain, mihin yhteiskunta, syntyperä ja sukupuoli eivät vaikuttaisi. Tällainen väite ei ota huomioon laatuarvostelmien historiallista ja sosiokulttuurista riippuvuutta, ja yleensä väitteen esittäjä onkin valkoihoinen eliittiin pyrkivä mies. ”Absoluuttinen musiikki” on kiertoilmaus epätasa-arvon kannattamiselle.

Helsingin Sanomat lankesi helppoon?

Moni on ihmetellyt, miten Valtioneuvoston uusi vihapuhetutkimus olikin niin edullinen – vain 100 000 euroa? Tällä rahalla saatiin mm. demokratialle elintärkeä hälytyssanojen lista, jonka avulla näemme kun demokratiaa ollaan horjuttamassa vihasanoilla kuten “harppu”, “kamelikuski”, “siiderivalas” ja “soijapoika” (katso koko lista Valtioneuvoston selvityksestä sivulta 128 alkaen).

Vastaus on yksinkertainen: Keijo auttoi tutkimusryhmää pro bono avaamalla vihatermien sisällöt.

Ei kestä kiittää!

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (European Commission against Racism and Intolerance, ECRI) julkaisi 10.9.2019 Suomea koskevan raportin. Siinä sanotaan:

“Vihapuheen ja viharikosten osalta ECRI suosittelee muun muassa kattavan tiedonkeruujärjestelmän luomista koskien rasistisia ja homo/transfobisia vihapuhe- ja viharikostapauksia sekä kattavan strategian laatimista rasistisen ja homo-/transfobisen vihapuheongelman ratkaisemiseksi. Vihapuheen ja viharikosten osalta lainvalvontaviranomaisten ja oikeuslaitoksen koulutusta tulee laajentaa sekä vahvistaa näiden väitettyjen rikosten tutkintaa.”

Viranomaisilla kuten poliisilla ja oikeuslaitoksella on jo tällä hetkellä olemassa omat tietokantansa rikosilmoituksista, esitutkinnoista ja oikeuden päätöksistä. Suomen lainsäädännössä ei vielä tänäkään päivänä ole juridista määritelmää “vihapuheelle”. Vihapuhe-termin kaltaisesta uuskielestä on kuitenkin tullut voimakas retorinen tehokeino yhteiskunnallisille ja jopa juridiikan parissa toimiville ihmisille, joilta erityisesti odottaisi täsmällisyyttä juridisessa kielenkäytössä.

Mitä ihmettä mahtaisi tarkoittaa uusi erityinen tiedonkeruujärjestelmä vihapuhetapauksista?

Onko vihapuheseurantajärjestelmässä kyse tulevaan lainsäädäntöön valmistautumisesta? Olisi tosiaan kaukonäköistä panostaa kansalaisten seuranta- ja taltiointijärjestelmään siltä varalta, että joskus tulevaisuudessa valtaan nouseva autoritaarisempi porukka voisi hyödyntää siitä. Järjestelmä auttaisi myös soveltamaan taannehtivaa lainsäädäntöä. Suomessa sellaista on harjoitettu aikaisemminkin. Esim. sotasyyllisyysoikeudenkäyntien myötä Suomeen syntyi vuosikymmeniksi muita länsimaita neuvostomyönteisempi ilmapiiri. Kun Neuvostoliittoa ei enää ole, vastaavan pyhän lehmän voi kyhätä esimerkiksi uhreiksi julistetuista vähemmistöistä tai ilmastonmuutoksesta. Heitä tulee suojella ilkeältä puheelta.

Voisiko Euroopan suvaitsevaisuuskomissio tarjota avuksi myös poliisista ja syyttäjäviranomaisista riippumattoman elimen, valvontakomission, vauhdittamaan mielestään parhaaksi katsomaansa poliittista lainsäädäntötyötä ja puuttumaan tätä prosessia mahdollisesti hidastavien vääräleukojen mielipiteisiin? Esimerkiksi sananvapauden, viranomaistoiminnan luotettavuuden, vallan kolmijaon tai muiden eurooppalaiselle valistukselle tärkeiden arvojen puolustajien leimaaminen “epäeurooppalaisiksi” tai “populisteiksi” kunnioittaisi orwellilaisen dystopian ihanteita.

George Orwellin kuuluisa poliisivaltioromaani 1984 on nykyajan näkökulmasta tarkasteltuna amatöörimäinen karikatyyri. Tarkkanäköisyydestään huolimatta se on silti räikeän totalitaristisen aikakauden tuote. Nykyaikaiseen eurooppalaiseen tietoyhteiskuntaan pesiytynyt autoritarismi, mielipidekontrolli ja kansalaisten henkinen kuohitseminen eivät tapahdu samalla tavalla kuin lähes sata vuotta sitten. Siksi tarvitsemme myös hienostuneempaa fiktiota ja satiiria asian hahmottamiseksi.

Herätys Orwell, nyt on nykyinen vuosi. Ota mallia Euroopan suvaitsevaisuuskomissiosta ja valtioneuvostosta!

Keijo opettaa lapset ja vanhukset laittamaan kahviinsa kauramaitoa. Emme voi antaa koko planeetan tuhoutua vain koska vanhukset ovat tottuneet tilkkaan punaista maitoa.

T. Anitra Heino (anagrammi “Hieno Tarina”) #strateginenruokavalio

YLE tietää kertoa, että Helsingin poliisi epäilee Päivi Räsästä (kd.), Hussein al-Taeeta (sd.) ja Juha Mäenpäätä (ps.) kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oudoksuntaa ja kritiikkiä on aiheuttanut se, että muiden puolueiden edustajien sanomisia tutkii rikoskomisario Pekka Hätönen, jolla on henkilökohtainen historia vihreiden poliitikkona. Vasta viime kuntavaaleissa hän oli vihreiden ehdokkaana Espoossa. Neljäs monien tuntema Hätösen “viharyhmän” tutkinnan kohde on myös Keijo Kaarisade. Tästä lisää myöhempänä tekstissä…

Räsänen oli Pride-tapahtuman yhteydessä kummastellut raamatullisesti häpeän ja synnin nostamista ylpeyden aiheeksi. Al-Taee puolestaan oli puhunut halveksuvasti useista vähemmistöistä. Tuoreimmassa, Mäenpään tapauksessa, kansanedustaja oli puhunut kielteiseen sävyyn “vieraslajeista”.

Merkillisintä tässä on se, että Hätönen johtaa Helsingin poliisilaitokselle perustettua “viharyhmää”. Viimeisen kahden vuoden aikana parodiahahmo Keijo Kaarisade teki somepalvelu Twitterissä satiiria kuvitteellisesta vihapuhepoliisista, joka ei siis ole juridinen tai muuten virallinen termi. Kun Keijoa ei alkuaikoina 2017 saatu suljettua ilmiannoin, tämä kyseinen “viharyhmä” alkoi tutkimaan myös Keijon tapausta, vaikka Keijo ei toiminnallaan syyllistynyt vihapuheeseen. Erikoista tässä onkin, että juuri kun Keijo lopulta jäädytettiin Twitterissä, poliisi lopetti parodiatutkinnan.

“Hätösen mukaan epäiltyjä tilejä oli kaikkiaan kourallinen. Tunnetuin niistä oli Keijo Kaarisade -niminen profiili. Poliisi lähetti tutkinnan tiimoilta tietopyyntöjä Twitterille ja Hätösen mukaan saikin vastauksia.”

“Hänen mukaansa Twitter ryhtyi tutkinnan myötä myös omiin toimenpiteisiinsä ja sulki ainakin Keijo Kaarisateen tilin tänä keväänä.”

Kun kengässä hiertänyt kivi nimeltä Keijo oli hoideltu netistä, poliisin motiivi tutkinnalle katosi. Poliisi siis myönsi, että hänen toimillaan oli vaikutusta Kaarisateen tilin sulkemiseen, vaikka tutkinta ei johtanut minkäänlaiseen syytteeseen saati lainvoimaiseen tuomioon. Poliisi voi omalla painostuksellaan ja tutkinnallaan saada aikaan ennakkosensuuria palveluissa, jotka luonnollisesti haluavat minimoida yhteydenotot virkavallan taholta, vaikka mitään tuomioita ei olisi päätetty.

Kirjoitin jo viime huhtikuussa tästä asiasta:

“Keijon valitsemat keinot – satiiri, anonyyminä esiintyminen ja sananvapauden käyttäminen – ovat kaikki olleet teon hetkellä täysin laillisia kansalaisvaikuttamisen keinoja ja perinteisesti vapaan yhteiskunnan kulmakiviä. Kyse on myös Suomen perustuslaissa turvatuista oikeuksista, eipä sillä, että meillä enää olisi perustuslakiasiantuntijoinakaan muita kuin kommunisteja. Mikään ei ole estänyt satiirin kohteeksi joutunutta viranomaista aloittamasta toimenpiteitä satiirin hiljentämiseksi. Ilmeisesti laillisuusperiaate, normaalit jääviyssäännöt tai vallan kolmijako eivät ole kiinnostaneet ketään. Aluksi poliisi yritti sulkea toimiaan pilkanneita Twitter-tilejä ilmiannoin. Tämä on ennakkosensuurikiellon vastainen toimenpide, eli todennäköisesti laitonta. Kun tämä toimenpide epäonnistui – tuolloin Twitter kieltäytyi sulkemasta tiliäni – poliisi päätti aloittaa rikostutkinnan kriitikoitaan kohtaan. Tästä sai lukea lehdestä hyvin epämääräisesti, mutta mitään esimerkkitapauksia ei mainittu.”

“Ilmeisesti tiliini kohdistuvaa tutkintaa suoritti poliisin vihapuheyksikkö. Tämä on erityisen mielenkiintoista siksi, että ensinnäkään Suomen laissa ei ole mitään mainintoja vihapuheesta. Silti poliisilla on sitä torjuva yksikkö. Tietenkin siinä että vihapuhetta ei ole määritelty on se etu, että kyseinen yksikkö ei voi koskaan ylittää toimivaltaansa. Toimialaa kun ei ole missään määritelty. Näin ollen se saattoi aloittaa rikostutkinnan itseään koskevan parodian esittämisestä, oma lehmä ojassa. Eli tutkintaa jäävinä teosta joka ei ole rikos, nimikkeellä joka ei mitenkään tulkittuna voi olla vihapuhetta.”

Pitäisikö Helsingin poliisissa kokeilla vaikka jonkinlaisena pilottihankkeena sitä, että Suomessa voimassa olevaa jääviyslainsäädäntöä sekä esitutkintalakia alettaisiin noudattamaan?

Myös poliisin laillisuusvalvonnasta vastaava viranomainen voisi ottaa päänsä pois omasta peräaukostaan. Poliisin viimeaikaiset toimintamallit kertovat siitä, että he tietävät itsekin, ettei heitä valvota.

Minun on epäilty olleen takana useissa älyvapaina pidetyissä mielipidekirjoituksissa, joita valtakunnan ykköslehdet ovat julkaisseet. Tarkimmat salapoliisit ovat myös ennättäneet löytämään Keijo-vihjeitä. Tunnustan tässä tehneeni tekstit ja piilottaneeni niihin vihjeitä tarkoituksella.

Tekstit syntyvät inspiraation vallassa, muutamassa minuutissa. Mitään kantavaa ajatusta ei tarvita. Olen yrittänyt saada tekstejä hylättyä kirjoittamalla niistä mahdollisimman sekavia ja älyttömiä. Julkaisuprosentti on silti ollut 100,0%. Mitä hullunkurisempaa sisältö on, sitä nimekkäämpään ja laajalevikkisempään lehteen sillä näyttää pääsevän. Olisiko lukijoilla vinkkejä, miten saada teksti hylättyä ja löytää raja lehdistön parodiahorisontille?

Moni tolkun ihminen on keksinyt, että media voisi nyt tutkiskella itseään ja katsoa peiliin. Toisaalla toimintaani on juuri paheksuttu siitä, että olen romuttamassa valtamedian mainetta. Aivan mahtava idea! Toimitus ei olisi enää vastuussa siitä, mitä “laatumedia” painaa lehteensä, ja samalla kaikkien täytyisi kumartaa tätä yhteiskunnallisesti tärkeää elintä aivan kritiikittömästi. Journalistiliitto kiittää. Tähän ei olisi edes Keijo pystynyt.

Tuorein teksti julkaistiin sekä Helsingin Sanomissa että Aamulehdessä 16.6. Aamulehti poisti tekstin iltaan mennessä, ja Helsingin sanomat on toistaiseksi varjobannannut Elinan tekstin, eli piilottanut sen artikkelilistauksesta. Suora linkki toimii edelleen.

Huomaa: tekstin viisi viimeistä sanaa ovat “käytäntöjä eri ilmansuunnista ja oikeusmalleista”

Muuta:

Taina Laakso on anagrammi aikaisemmasta nimimerkistäni Aisa Kantolasta. Aisan ja Arvo Pohjalaisen tekstit päätyivät aikaisemmin keväällä painettuihin lehtiin, mutta ne poistettiin myöhemmin Turun Sanomien ja Aamulehden sivuilta. Tainan teksti poistettiin eilen samalla kertaa Elinan tekstin kanssa. Molemmat olivat 17.6. Aamulehden luetuimpien kärjessä.

Tätä kirjoitusta ei ole vielä toistaiseksi poistettu Aamulehden nettisivuilta: Mielipiteet Lukijalta: Euroopan unionin vertaaminen Neuvostoliittoon on vastuutonta ja harhaanjohtavaa